hero
logo

Valmennusta, jossa asiantuntijuus korvaa pikaratkaisut

Mikä on tavoitteesi?

hero

Hyvä valmennus alkaa ihmisestä, ei ohjelmasta

Olen työskennellyt liikunta-alalla vuodesta 2009. Olen suorittanut kolmivuotisen liikunnanohjauksen perustutkinnon Varalan Urheiluopistossa, olen lisensoitu Personal Trainer ja kuntosaliohjaaja sekä liikuntatieteiden kandidaatti Jyväskylän yliopistosta. Tällä hetkellä viimeistelen liikuntatieteiden maisterin tutkintoani. Ja ehkä juuri siksi haluan tehdä hyvinvointivalmennusta eri tavalla.

Olen seurannut alaa pitkään ja kyllästynyt siihen, kuinka ihmisille myydään pikaratkaisuja, äärimmäisiä dieettejä, valmiita tekoälyn tuottamia ohjelmia ja lupauksia nopeista tuloksista. Samalla kuka tahansa voi kutsua itseään valmentajaksi riippumatta siitä, millaista koulutusta tai osaamista taustalla on.

Minusta sillä on merkitystä.

Kun työskennellään ihmisen terveyden, kehon ja käyttäytymisen äärellä, vastuu omasta osaamisesta ei ole sivuseikka.

Ei valmiita muotteja

Teen jokaisen asiakkaani harjoitus- ja ravintosuunnitelmat itse juuri hänen lähtökohtiensa perusteella.

Ravintovalmennuksessa lähdemme siitä, miten syöt tällä hetkellä, ja etsimme muutokset, joilla on sinun tilanteessasi eniten merkitystä. Harjoittelussa rakennamme turvallisen, nousujohteisen ja tavoitteitasi tukevan kokonaisuuden, jonka pystyt oikeasti toteuttamaan osana elämääsi.

Pelkkä tieto ei riitä

Useimmat tietävät jo, että olisi hyvä liikkua, syödä monipuolisesti ja huolehtia palautumisesta. Haaste on siinä, miten tieto muuttuu pysyväksi toiminnaksi.

Siksi valmennuksessa tarkastelemme myös motivaatiota, stressiä, unta, tunteita, ympäristöä ja elämäntilannetta. Tavoitteeni ei ole tehdä sinusta riippuvaista valmentajasta, vaan auttaa sinua ymmärtämään itseäsi paremmin ja rakentamaan taitoja, jotka kantavat myös valmennuksen jälkeen.

Tutkittua tietoa, ihminen edellä

Valmennukseni perustuu parhaaseen mahdolliseen kokonaisnäyttöön: ajantasaiseen tutkimusnäyttöön, ammatilliseen osaamiseeni ja vuosien kokemukseeni. Sovellan tätä kokonaisuutta sinun tavoitteidesi, lähtökohtiesi ja elämäntilanteesi mukaan.

Ydinosaamistani ovat suuret elämäntapamuutokset ja painonpudotus, nousujohteinen voimaharjoittelu, kehonmuokkaus sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistaminen.

Minä tuon yhteistyöhön asiantuntijuuteni. Sinä tuot oman elämäsi, tavoitteesi ja asiantuntijuutesi itsestäsi. Niiden pohjalta rakennamme yhdessä jotain, mikä ei vaadi täydellisyyttä vaan kestää oikeassa elämässä.

Asiakkaiden onnistumisia

slide
slide
slide
slide
slide
slide

Ennen ja jälkeen -kuvat kertovat vain osan tarinasta.

Olen saanut vuosien aikana seurata asiakkaideni upeita muutoksia: painoa on pudonnut, keho on muuttunut ja voima sekä suorituskyky ovat kehittyneet.

Kuvissa ei kuitenkaan näy kaikki. Monelle merkittävin muutos on ollut luottamuksen palautuminen omaan tekemiseen vuosien jojoilun ja lukuisten uusien aloitusten jälkeen.

Siksi onnistumista ei mitata valmennuksessani vain kiloissa, senteissä tai treenituloksissa. Se näkyy myös joustavampana suhtautumisena ruokaan ja liikuntaan, kykynä jatkaa vaikeamman viikon jälkeen ja siinä, että uusista toimintatavoista tulee osa tavallista elämää.

Painonpudotusryhmä

 

Painonpudotusryhmäni käynnistyy kaksi kertaa vuodessa, tammikuussa ja syyskuussa. Ryhmään otan enintään 10 osallistujaa, jotta pystyn tarjoamaan jokaiselle henkilökohtaista valmennusta.

Jokainen etenee oman lähtötilanteensa ja tavoitteidensa mukaan, mutta saa ympärilleen myös muiden ryhmäläisten tuen. Tapaamme kerran kuukaudessa Tampereella.

Seuraava ryhmä alkaa tammikuussa 2027.

Valmennuksen sisältö

Valmennus, joka rakentuu sinun ympärillesi

Henkilökohtaista valmennusta on saatavilla onlinevalmennuksena paikkakunnasta riippumatta sekä lähivalmennuksena Tampereella.

Näin valmennus etenee

Valmennuksen alussa kartoitamme tilanteesi, tavoitteesi ja valmennukseen vaikuttavat tekijät. Ravintovalmennuksen pohjaksi käyn läpi ruokapäiväkirjasi. Harjoittelussa huomioin lähtötasosi, käytettävissä olevan ajan ja mahdolliset rajoitteet. Näiden pohjalta rakennan sinulle henkilökohtaisen suunnitelman.

Tavoite → suunnitelma → toteutus → palaute → arviointi → tarvittavat muutokset

Olemme valmennuksen aikana viikoittain yhteydessä. Seuraamme harjoittelua, syömistä, palautumista ja etenemistä suhteessa tavoitteisiisi. Saat tekemisestäsi henkilökohtaista palautetta, ja tarvittaessa muutamme suunnitelmaa yhdessä.

Jos jokin ei toimi, tarkoitus ei ole vain yrittää samaa entistä kovempaa. Selvitämme, mikä etenemistä haastaa ja etsimme toimivamman tavan. Tarvittaessa hyödynnämme myös tehtäviä, jotka auttavat sinua tunnistamaan omia toimintamallejasi.

Miksi vähintään kolme kuukautta?

Henkilökohtaisen valmennuksen minimikesto on kolme kuukautta, sillä kyse ei ole kertaluonteisen ohjelman luovuttamisesta. Tarvitsemme aikaa suunnitelman toteuttamiseen, palautteen hyödyntämiseen ja tekemisen kehittämiseen.

Aloitetaan maksuttomalla alkukartoituksella

Sinun ei tarvitse tietää valmiiksi, mikä valmennusmuoto sopisi sinulle parhaiten. Maksuttomassa alkukartoituksessa käymme läpi tilanteesi ja tavoitteesi sekä selvitämme, mitä tarvitset ja olenko minä oikea valmentaja auttamaan sinua.

Rajat ja yhteydenpito

Olen tavoitettavissa arkisin pääsääntöisesti klo 8–16 ja vastaan viesteihin 24 tunnin kuluessa arkipäivisin.

Yhteydenpito tapahtuu ensisijaisesti viikkoraporttien kautta. Niiden avulla seuraamme etenemistä ja teemme tarvittaessa muutoksia. Kerran kuukaudessa raportti voidaan käydä läpi myös puhelimitse sovittuna ajankohtana.

Sovitut puhelut ja tapaamiset tulee perua tai siirtää viimeistään 24 tuntia ennen sovittua aikaa.

Ammatilliset rajat

Valmennus on hyvinvointivalmennusta eikä korvaa terveydenhuoltoa, psykoterapiaa tai kriisipalveluita. En diagnosoi tai hoida sairauksia, ja ohjaan sinut tarvittaessa tarkoituksenmukaisen ammattilaisen avun piiriin.

Hinnasto

Onlinevalmennus
185 €/kk

Onlinevalmennus + yksi ohjattu treeni kuukaudessa Tampereella
235 €/kk

Personal Training Tampereella:

Yksittäinen valmennuskerta
100 € / 60 min

5 × 60 minuutin valmennuspaketti
475 €

10 × 60 minuutin valmennuspaketti
900 €

Ohjattu treeni henkilökohtaisen valmennuksen yhteydessä
75 € / 60 min

 

Sähköposti: maikkuhiljanen@gmail.com
Puhelin: 040 516 2436
Instagram: @movebymaikku / @maikkuhiljanen

image of Valmennus, joka rakentuu sinun ympärillesi

Kerro lyhyesti itsestäsi